torstai 10. huhtikuuta 2014

Korjausta

Välillä harmittaa tämä oma hätäisyys, kun ei muista että voisi kuvata kohteensa ENNEN mitään käsittelyä, eikä vasta sitten kun jo olen tehnyt esineelle/vaatteelle jotakin. Näkisi sen lähtökohdan oikeasti, koska joskus muutos vain on valtava. Noooooh,jokatapauksessa itse asiaan. Nyt on kyseessä pihakeinu, sellainen hyvin perinteinen kahden istuttava. Se oli vinossa, toinen käsinoja irti, samoin osa istuimen rimoista. Niin mukavasti nitojalla kasattu.. Noh, istuinosa irti jaloista, ja kimppuun.
Kiikun jalat vaati vain vähän korjausta, yksi kulmatuen ruuvi oli katkennut joten siihen siis uusi. Kiikku on Valtticolorilla vetästy kahteen kertaan silloin kun kiikku saatiin, oliskohan ollut 6-7-vuotta sitten.
Istuinosassa olikin sitten vähän enempi työtä. Toinen käsinoja oli siis irti, sen ruuvasin kiinni. Ja sittemmin huomasin, että ruuvinreiät olivat "venyneet" ja molemmista nojista piti siirtää ruuvin kohtaa hieman. No nyt pitää. Lisäksi ruuvasin jok'ikisen riman päistä ja keskeltä, ensin vielä porasin reiät rimoihin jottei ne halkea. Muutama ruuvi siis ruuvattuna.
Siinä se nyt nätisti nököttää, odottaa että käyn läpi teräsharjalla hellästi rapsutellen. Ja sitä että sää lämpenisi siihen +5 astetta ympäri vuorokauden, jotta saisin Miranolia pintaan! Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti